maanantai 22. heinäkuuta 2013

Viikonloppu & yökyläily

Kivaa maanantaita, tästä se viikko taas alkaa!
Mun piti palailla jo eilen, mutta en millään kerennyt.
Nyt saatte lukea mm. meidän viikonlopusta, kuvia ei valitettavasti ole koska kameran jostain syystä unohdin molempina päivinä kotiin.

Perjantaina haettiin T Niinisalosta kotiin viikonloppuvapaille :-) Poikien vapaille pääsy vähän venähti, heidän oli tarkoitus päästä kuudelta, mutta pääsivätkin vasta seitsemän aikoihin. 
Istuskeltiin J:n kanssa sotkussa odottamassa ja päätettiin lähteä pikaisesti Kankaanpään keskustassa käymään kaupassa, hakemassa T:lle kaljaa, mikäpä sen parempaa kun istua autoon, suunnata lomille ja sihauttaa kalja auki ;) Itse tosin en ole kaljan ystävä.

Illalla lähdettiin kiukaisiin kavereiden luo viettämään iltaa, oli meinaan aika lähellä ettei kissakuume iskenyt! T on yrittänyt mua puhua ympäri, että hommattaisiin kissa, mutta en oo vielä lämmennyt idealle. Noh, tottakai kavereiden luona oli kolme ihan pikkusta kissanpentua :)) Onhan ne sulosia, pakko myöntää, vaikken kovin kissaihminen olekkaan. Niistä jos jonkun olisin tahtonut, se olis ollut sellanen väriltään Karvista muistuttava, mutta onneksi se oli varattu, ettei tullut sitten luvattua mitään! :D 
Ilta meni hienosti ja kotona oltiin joskus puoli kuuden aikaan aamuyöstä!

Lauantaina lähdettiin Poriin ensiksi kaverin luokse ja siitä sitten jazzeille. Jazzeilla ei kauaa viihdytty, koska siellä oli niin paljon porukkaa, että jokaiseen baariinkin joutui jonottamaan. 
Tultiinkin sitten jo joskus puoli kahden aikoihin yöllä kotiin.

Sunnuntai meni rauhallisissa merkeissä. Kävimme T:n kanssa päiväkävelyllä ja poikettiin Holvin terassilla cokiksella. Nähtiin mun siskoa, joka asuu Helsingissä! Oli ollut jazzailemassa viikonlopun ja kun lähti takaisin Helsinkiin päin, poikkesi Harjavallan kautta :-) Kävimme myös T:n äidin tykönä, joimme kahvit ja aika pian sen jälkeen jouduimmekin jo lähtemään, koska T:n oli aika palata takaisin armeijaan. Lähdin kaverin kanssa palauttamaan alokkaan Niinisaloon.

Illalla kun palattiin Niinisalosta, poikettiin meillä, hain vaatteita ja Jeppen, sitten suunnaksi Nakkila. Tulin tänne pariksi yöksi kuluttamaan aikaa, Emilian luo. Nyt mulla on hyvää aikaa nähdä kavereita ja aika kuluu nopeammin, mikä tarkoittaa sitä, että Perjantai tuntuu tulevan myös nopeammin ;-) 

Ens viikonloppuna olis Karmarock
taidampa olla selvinpäin ja menettää hermoni ''känniääliöihin'' :D
Koska mua ei alkoholi taida napata.

EMILIA<3
Hui kamala, tajusin vasta nyt, ettei meistä ole yhtään uudempaa yhteiskuvaa! :o


2 kommenttia: