Pitkästä aikaa.
Jaksoin just ja just tulla tänne nyt kirjottelemaan hieman mun kuulumisiani.
Taas väsyttää, nimittäin kotiuduin justiinsa iltavuorosta ja aamun olin taas päiväkodissa, eli koko päivän oon taas paiskinut töitä. Tää tulee olemaan nyt aika viikonloppu painotteinen postaus, eihän mulla kauheesti muuten ookkaan kerrottavaa, koska arkisin en kerkeä/jaksa tehdä mitään.
Perjantaina tosiaan oltiin katsomassa Euran osmantuvassa Neljänsuoraa ja oli meinaan mahtava keikka, tykkäsin! Koko ilta menikin oikeastaan vaan tanssilattialla. Tanssittiin T:n kanssa illan viimeiset hitaatkin, tuli ihan ala-aste fiilis, haha ;-)
Ja mä tein myös perjantaina kinkkukiusauksen ja sunnuntaina makaronilaatikon. Oi vitsit mä oon ylpee itestäni, koska mä onnistuin molemmissa! Normaalisti mulla menee yleensä kaikki ruuat pilalle, mua ei oo vaan luotu keittiöön.
Lauantai meni iltaa istuessa meidän kavereiden luona, telkkaria katsellessa ja omena-kaurapaistosta syödessä. Eli kaikin puolin meillä oli mukava viikonloppu!
Sunnuntaina emme mitään ihmeellistä tehty, mutta eihän sunnuntaina tarvitsekkaan? Me vaan kokkailtiin, kävimme Nakkilassa, sekä T:n äidin luona, sieltä saimme kassillisen joulukoristeita ja jouluvaloja!
Meillä oli entuudestaan siniset jouluvalot, nyt saimme myös punaiset ja ne molemmat päätyivät meidän lasipalloon. Jotain muutakin kivaa koristetta tohon lasipalloon olisi kiva keksiä. Jos tämän viikon lopulla jotain ostaisi, kun palkkapäivä koittaaa...
Ja muuten, mä niin odotan mitä mun ens yöstä tulee. Luvattu hirveetä myrskyä, joten kai mä odottelen peiton alla täristen, että koska meidän takapihalla kaatuu joku puu tai muuta vastaavaa. Möyh, hirveetä olla yksin kotona! :/ Viikonlopunkin joudun olemaan yksin, T nimittäin kiinni viikonlopun armeijassa. Nooh, onneksi edes lauantai aamuksi pääsee töihin :)
Btw, kuka haluaisi tulla mun puolesta kirjottamaan neljä tuokio suunnitelmaa ja mun näyttösuunnitelman? Mun täytyis perjantaina ne kaikki palauttaa mun ohjaajalle, enkä mitään ole vielä kunnolla edes alottanut, alkaa tulemaan kiire! No jos sitä sitten vaikka huomenna alottais... Ääh, mikä stressi. Voi olla, että tästä syystä musta kuulee taas vasta joskus perjantaina, jos oon vielä silloin hengissä.
Btw, kuka haluaisi tulla mun puolesta kirjottamaan neljä tuokio suunnitelmaa ja mun näyttösuunnitelman? Mun täytyis perjantaina ne kaikki palauttaa mun ohjaajalle, enkä mitään ole vielä kunnolla edes alottanut, alkaa tulemaan kiire! No jos sitä sitten vaikka huomenna alottais... Ääh, mikä stressi. Voi olla, että tästä syystä musta kuulee taas vasta joskus perjantaina, jos oon vielä silloin hengissä.
Nyt suihkuun, sitten tän päivän salkkarit, ruokaa ja sitten nukkumaan!
Huomenna vasta yhdeksäksi päiväkotiin, ihanaa, saan nukkua hieman pidempään.
























