tiistai 15. lokakuuta 2013

Vuosi '10

Vuonna 2010 sattui ja tapahtui, siihen vuoteen sisältyi paljon niin hyviä, kun huonojakin muistoja. 

Tutustuimme mun kaverin kanssa '09 vuoden kesänä ulvilalaisiin. 2010 alkuvuonna alkoi yksi ulvilalaisista liikkumaan todella paljon nakkilassa, niin paljon, että olisi voinut luulla hänen asuvan siellä. Hengaili mun tykönä todella paljon, oli jopa viikkoja putkeen meillä yötä. Alkuvuodesta aloin myös liikkumaan kahden mun poikapuolisen kaverin kanssa ja niistä tuli mulle silloin todella tärkeitä, kuin mun isoveljiä. Ja sitä he ovat mulle edelleen, vaikka ei niin usein enään nähdäkkään. 

Alkuvuodesta kävimme myös yläasteen valinnaisen kuvataiteen ja historian kanssa Ruotsissa, olisikohan ollut kolmen päivän reissu? Menimme laivalla sinne. Yövyimme majatalossa, hautausmaan vieressä, jotenkin jäänyt mieleen toi hautausmaa, kaikki oli kuset housussa siellä. Näimme myös jättiläis etanoita! Reissuumme sisältyi shoppailua, jäätelöravintolaa, museoreissua, kalliomaalauksia, kirkossa ja koulussa vierailua. Kun laivalla olimme matkalla takaisin Suomeen, innostuimme parin kaverin kanssa juomaan. Oivoi, jos siitä olisi jäänyt opettajille kiinni. Kiinni jääminen kävi kyllä todella lähellä! xd

'09 postauksessa selitin, että mun ensimmäinen vakava parisuhde starttasi silloin. Noh, 2010 alkukesästä mokasin ja erosimme, siitä en täällä enempää kerro. Paitsi sen verran, että mua vihas melkeimpä mun kaikki kaverit sen jälkeen. Rippileiri oli edessä ja tottakai olin paniikissa, miten se menee, koska kavereita mulla ei todellakaan paljoa ollut. Onneksi yksi tyttökavereistani oli mun kanssa kaikesta huolimatta ja pojat eivät mulle olleet missään vaiheessa vihoitellut. Rippileiri oli jälkeenpäin ajateltuna hyvä juttu tuohon väliin, mun suhde tyttökavereihini korjaantui, ainakin hieman. 

'10 syksyllä tutustuin uusiin ihmisiin ja aloitin uuden parisuhteen, sekä muutin pois kotoa.
Talvesta jäänyt mieleen kylpylähotelli flamingo reissu ja perheeni kanssa toteutettu laivareissu.


PS. Huijasin teitä vahingossa, viime postauksessa. Kirjotin, että kaverini tupakoitsivat, mutta minä en. Itseasiassa, rupesin '09 syksynä sauhuttelemaan. Hui kamala, 4 vuotta sitten, yök. 

2 kommenttia: