sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivä

Toivottavasti teillä on ollut kivat hetket tänään isän kanssa ja ootte muistaneet isäänne jollain tavalla, ostamalla lahjan tai viemällä aamupalan sänkyyn tai muuten vain kattanut aamupalan pöytään. Mä en sitä ole pystynyt tekemään kahdeksaan vuoteen, mulle isänpäivä on nykyään aivan normaali päivä kaikkien muiden normaalien päivien joukossa. 
Tai vienhän mä isänpäivänä haudalle kynttilän. Mutta mielummin mä taiteilisin isälle hienon kortin ja veisin hänet esimerkiksi syömään....<3 Ikävä on sanoin kuvaamaton.

Muistakaa näyttää isällenne kuinka paljon välitätte hänestä,
mielummin useammin kun vain isänpäivänä.


Arvonta

Nyt sain aikaiseksi toteuttaa tämän arvonnan. Hui, siihen menikin aikaa. Voittajalle luvassa 20 euron lahjakortti S-ryhmän kauppaan tai H&M:lle. Lahjakortilla saat ostettua ystävällesi esimerkiksi joululahjan tai jotain kivaa itsellesi :-) Kannattaa osallistua!


Arpoja voit kerätä itsellesi:
1 arpa jos olet lukijani, tai jos liityt nyt lukijakseni
1 arpa mainostamalla tätä omassa blogissasi
1 arpa kertomalla kumpaan kauppaan tahtoisit lahjakortin

Muista kommentoidessasi kertoa kuinka monella arvalla osallistut, sähköpostiosoitteesi & nimimerkin jos osallistut anonyyminä. Ja jos mainostit tätä blogissasi, jätäthän silloin myös linkin blogiisi. 

Arvontaan voit osallistua 30.11 asti,
voittajalle ilmoitan sähköpostitse & mainitsen myös voittajan nimimerkin blogissani.
Onnea arvontaan!




maanantai 4. marraskuuta 2013

Ystävät

Heips. Mun olisi ollut kannattavaa mennä suht ajoissa nukkumaan, koska huomenna aamusta iltaan töissä. Mutta pakkohan mun on tänne tulla jotain itsestäni ilmoittamaan, ettei blogi menisi teidän mielestänne aivan kuolleen puolelle. Te ette tiedäkkään, miten hienoa on kun stressi on haihtunut ja kun oon saanut kaksi todella ihanaa ystävää! :-) T on heidät pidemmän aikaan jo tuntenut, pienestä asti. Itse olen tässä syksyn aikana tutustunut heihin ja olemme alkaneet viettämään aikaa pariskuntina. Aivan loistavaa! :):)
Voiko ihanempia ihmisiä olla? Mari ja Juhani Melkeimpä joka päivä otan heihin yhteyttä, yksinäinen kun oon! Ja melkeimpä joka päivä heillä on ollut aikaa pitää mulle seuraa :) Illat onkin sitten kulunut heidän luonaan. Kuvat ovat viime lauantailta. T oli kiinni armeijassa, joten siksi Juhani vietti aikansa meidän seurassa pelin ääressä. Mutta sehän on ihan ymmärrettävää, kuka jaksaisi ainoana miehenä kuunnella juopuneita, räkättäviä muijia? Ei kai kukaan, tai ei ainakaan meitä :D:D:D Viimisessä kuvassa on mun ja Marin nauttimat patongit ja punaviinit, ai että! Yöllä sitten lähdimme paikalliseen, aika siellä meni pöydän ääressä istuen ja tanssilattialla tanssien.

...Aivan! Löysin viime viikolla talvitakin, kun olin Marin kanssa porissa. Ensiksi takin löytäminen tuntui epätoivoselta, koska itse en opiskelijana raaski takista todellakaan maksaa ylitse sataa euroa. Menimme Vilaan ja sieltä löytyi tämä takki, ensiksi murehdin kun ei löytynyt S kokoa, mutta kokeiltuani M kokoa, totesin että se on juuri sopiva ja S olisi varmasti ollut liian lyhkänen hihoista.
Takille hintaa tuli jotain 69,90e ja olen tyytyväinen! Erittäin lämmin :-)

Niin se stressi? Mun stressi johtui mun koulutehtävistä. Työharjottelua varten täytyi tehdä näyttösuunnitelma, 3 toiminnallista tuokiota ja 2 perushoidollista tuokiota. Näyttösuunnitelman sain valmiiksi eilen, tuokiot sain valmiiksi tänään. Stressasin tehtävistä niiiiin paljon, koska tuntui etten saa niitä ikinä edes aloitettua, koska ei ollut mitään ideaa millaisia tuokioita vetäisin. Mutta näyttösuunnitelmasta tuli 13 sivuinen ja tuokiotkin sain keksittyä. Nyt on kaikki ok! :-) Täytyy vain vielä toteuttaa ne kaikki, tällä viikolla...

Tän koko postauksen pääpointti oli se, että oon toooosi onnellinen että oon tutustunut kahteen ihanaan ihmiseen, jotka jaksavat katsella mua, he lähtivät mun kanssa jopa katsomaan T:tä eilen Niinisaloon, ihanat! Ja aikaa on todellakin tullut vietettyä heillä tooodella paljon, joten en ihmettelisi vaikka he olisivat kyllästyneetkin muhun, mutta nyt annan heille lomaa ainakin kahdeksi päiväksi, kun tiistai ja keskiviikko menee kokonaan töissä. Eli mua ei näy taaskaan täällä! :-( Mutta arvonnan tulen järjestämään varmasti vielä tällä viikolla, ehkäpä heti torstaina. Huomaatteko, taas se on venynyt viikolla ja oon siitä hirmu pahoillani!

Pakko mun on katsoa vielä katsomosta tämän päivän salatut elämät 
ja käydä suihkussa, adios! Aamulla kuudelta herätys.