keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Sulatettu sydän

Mun sydän on nyt lopullisesti sulatettu. Päivä on kulunut pikkusten parissa. Ensin työharjottelussa ja sitten kävin vielä katsomassa siskopuolen vauvaa, joka syntyi viime kuussa. Ei me olla perjaatteessa siskopuolen kanssa mitään sukua, mun äiti vaan on kimpassa hänen isänsä kanssa, ollut jo ainakin 14 vuotta. Aina ollaan sanottu toisiamme siskopuoliksi. 
Voi ei, mikä suloisuus 

Siskopuolelta tultuani lähdin kaverin kanssa pienelle lenkille koirien kanssa. Lenkiltä menimme vielä siihen mun kaverin luokse, koirat saivat sitten leikkiä ja kuluttaa energiaa. Mun koiralta sitä energiaa ainakin kului, nyt meinaan uni maistuu!
Koirat näkivät toisensa ensimmäisen kerran ja tulivat heti loistavasti toimeen! Molemmat uroksia, Jeppe & Zero.

Muistattehan mun kertoneen täällä siitä mun alhaisesta yläpaineesta ja väsymyksestä? Nyt mua on todella alkanut huolestuttamaan, kävin kaverin tykönä vaa'alla koska me emme omista vaakaa. Olen painanut tietyn verran monta vuotta, nyt olen laihtunut melkein neljä kiloa??!
Vaikka mun pötsi on mielestäni kasvanut. Aloin etsimään vastausta googlesta, mikä on väärin, ei saisi tehdä itselleen mitään diagnooseja. Mutta mun on aina pakko.
Kilpirauhasen liikatoiminta voisi täsmätä mun oireisiin. Multa on joskus otettu verikokeet sitä varten, että tutkittiin onko mulla jotain kilpirauhasjuttuja, mutta silloin ei ollut. Mun äidillä on. 

Tyypillisiä oireita ovat muun muassa laihtuminen ruokahalun lisääntymisestä huolimatta, sydänoireet (nopea, epäsäännöllinen syke, tykytys), hikoilun lisääntyminen, lämmönsietokyvyn huononeminen, uupumus, lihasheikkous, käsien tärinä, hermostuneisuus, ahdistuneisuus, univaikeudet, ripuli, kuukautiskierron muutokset, hiusten lähtö. Oireita ovat myös sukupuolivietin aleneminen, gynekomastia, akne. Lisäksi potilaan silmät voivat pullistua ulospäin, koska silmän takainen sidekudos lisääntyy.

Ihmettelen, jos mulla ei tosiaan oo mitään kilpirauhasongelmia. Noo, toivottavasti edes jotain selviää noin viikon päästä, kun mulla on se lääkäri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti